Hupsista!

Menipäs viikonloppu nopeesti. Tuntuu, että äsken oli vasta torstai ja tässä taas ollaan, maanantai ja väsyttää niin pirusti. Miten nää manantait aina pilaa ton loistavan viikonlopun?

 Tuotanoin... Perjantaina mä en kummia sitten tehnytkään, käväsin ulkona ja kymmenen aikaan mä tulin kotii ja Eetu tuli meille. Sit aamulla ois pitäny olla valmis jo puol ykstoista, että oltais Mäkeläs oltu tasaks. Tunnustan, oon nainen ja hidas sellanen, joten päästiin me viis yli ykstoista lähtemään tästä. Eipä voi mitään. Oltiin me sitten jo ennen puolta perillä ja lähettiin kohti Imatraa. Tunnustetaan tämäki, mulla ei ollut mitään hajua missä päin koko Imatra on tai kuinka pitkä matka sinne on, mutta tulipahan selvitettyä, että todella lähellä Venäjän rajaa käytiin ja oli jännää nähä kyltti 202 km Pietariin. Hohhoijaa. Päästiin perille ja käytiin kurkkaamassa miten junnut ajaa motocrossia, hyvinhän niillä meni juu. Yövyttiin asuntovaunussa, kokemus sekin, kylmä oli kun missä, mutta eipä se haitannut.
 Sunnuntaina satoi kaatamalla vettä. Oli tosi masentavaa olla pihalla kun oli kylmä ja märkää ja muutenkin. Kisat meni miten meni ja lähettiin kohti kotia. Jäin kuitenki Mäkelään vielä yöks ja kotiuduin pitkän viikonlopun jälkeen noin kolmen aikaan tänään. Äiti oli kiukkunen "kun en enää ikinä ole kotona ja ei tunnu taas kiinnostavan" plääplääplää yes sir, sellasta se on.

 Eipä mulla varmaankaan kovin kummosta asiaa tässä oo, kunhan kertoilen teille mun viikonlopusta ja niin. Voi kumpa mä vaan saisin ton kameran toimimaan ni saisin kuvia tänne, ei olis pelkkää tekstiä tää.
 Kaipa mä vielä voisin kertoa mun herkistelystä pikkasen. Istuin tossa jonkun aikaa mun huoneessa ja virittelin mun vuoden '98 radiomankkacdsoitinsysteemii toimimaan, aux-piuha ei ollut ihan samaa mieltä tosta, mutta kyllä tän Lumian sitten sai siihen liitettyä. Kuuntelin tossa musiikkia lähestulkoon samalta vuosituhannelta kun tuo loistolaitoskin ja tuli mietittyy taas kaikkea mitä täs on ollut. Jotenkin ajatus siitä, että mun ystävän kuolemastakin on jo puoltoista vuotta ja ukin kuolemasta jo ykstoista, emmä tiedä, se sai mut tosi hiljaseks ja kun mä mietin tätä aikaa, ni emmä jotenkin voi kuvitella, että mä oon selvinny tästä kaikesta, kuitenkin viimesen viiden vuoden aikana on kaheksan sukulaista/ystävää/kaveria vaihtanu maisemaan parempaan. Jotenkin mä mietin, että miten mä olen ansainnut jäädä? Miksei mua otettu jonkun muun tilalle, kuitenkin perheellisiä ihmisiä.

 Kysymys kuuluukin, kuka päättää kenellä on oikeus elää ja kenellä riittävästi syitä jäädä tänne? Kohtalo? Mitä tapahtuu, kun sä kuolet, siirrytkö parempaan paikkaan, vai tuleeko ikuinen tyhjyys vai synnytkö uudestaan, ehkä jonain muuna olentona? Onko maailmankaikkeudessa muutakin elämää ja jos on, niin minkämoista?
 Ja he, joilla vastaus tähän kaikkeen on, ovat jatkaneet jo sinne tuntemattomaan, emmekä saa tietää totuutta - vasta sitten kun itse siirrymme sinne myös.
 Eipä sitten sen kummempia, toivotan hyvät yöunet vaan teille :)

~jjen

Näiden tahtiin tänään, katsellaanpa toki mitä huomenna keksitään :)